lauantai 9. maaliskuuta 2013

Viimeisiä viedään Melbournessa...

Iltaa rakkaat lukijat,

reissu ja aikamme aussilassa on nyt edennyt siihen pisteeseen, että työt on lopetettu (Janskukin on siis jälleen virallisesti lomalainen!) ja viimeinen viikko Melbournessa käynnistyi eilen. Eilenhän oli muuten kansainvälinen naistenpäivä ja myöskin meidän äidin synttärit, joten onnea nyt kaikille naisille vaan tasapuolisesti ja äidille vielä vähän lisää! <3

Iloista on myös se, että kauan odotettu Oulun tyttö saapuu huomenna vieraaksemme ja matkaseuraksemme parin viikon ajaksi :) Siispä alkava viikko vierähtänee nopeasti täällä kaupungissa ja lähialueilla nähtävyyksiä katsellen ja kaupunkielämän iloista nautiskellen. Tämän jälkeen suuntaamme samalla poppoolla reiluksi viikoksi Tasmanian saarelle, joka siis toki osa Australiaa sekin. Lento sinne kestää vain reilun tunnin ja on kohtuu edullista. Myös ruotsinlaiva-tyylinen ratkaisu olisi ollut tarjolla, mutta vieraamme rajatun loma-ajankin takia tuo lentäminen on miellyttävämpi vaihtoehto.

Tasmaniassa alammekin sitten karavaanareiksi heti alusta lähtien, eli tarkoitus olisi kahdeksan päivää kierrellä saarta niin sanotun moottorikodin kanssa. Naisten toiveesta Keipii on (kuulemma) varannut meille vessalla ja suihkulla varustetun yksilön, mutta mitään konkreettista valokuvallista todistetta tai esitettä emme tästä ole vielä saaneet, joten nähtäväksi jää... ;) Tasmaniassa luonnonnähtävyyksiä on paljon, mutta mukaan pitäisi mahtua myös ihastuttavia pieniä kyliä ja muutama kaupunki.

Maaliskuun alun aikana on kokeiltu myös ensimmäistä kertaa kaupunkipyörien vuokrausta, useampaankin otteeseen. Tämä osoittautui ihan positiiviseksi kokemukseksi. Ainakin täällä Victorian osavaltiossa pyöräilijöille on laissa säädetty kypäräpakko, eli voit saada sakot pyöräillessäsi ilman kypärää. Tämä on mielestämme hyvä juttu ja kypärän käyttö täysin aiheellista kaupungin autovilinän seassa ajellessa. Onneksi city-pyöriin mätsäävän kypärän sai ostettua 7Elevenistä viidellä taalalla ja halutessaan palauttaa kypärän siitä saa vielä kolme taalaa takaisinkin. Ihan toimiva systeemi siis.

Nähtävyyksistä on käyty katsomassa kasvitieteellisen puutarhan vieressä sijaitsevaa Shrine of Rememberance -nimistä sotamuistomerkkiä, josta myös muutama kuva alla. Itseään sivistääkseen ja aikaa tappaakseen Keipii käväisi myös tunnin pituisen Townhall tourin eli Melbournen kaupungintalon esittelykierroksen Janskun viimeisen työpäivän aikana. On myös yritetty nähdä vielä kaikkia täällä asuvia kavereita viimeisiä kertoja, joten muutama illalliset, lounaat ja kaffet on nautiskeltu hyvässä seurassa.

Subwayn patongin viimeistelyä kasvitieteellisen puutarhan ja Shrinen vieressä

Näkymää keskustaan päin Shrine of Remenberancen yläparvekkeelta

Samalta paikalta...

Liputkin salossa liehumassa

Shrinen rakennus edestäpäin
Ja sama paikka pimeän tultua
Pyöräretkelle rannalle lähdössä, keskustan talot jäämässä taakse

Pyöräparkki ja meidän hienot kypärät :)

Port Melbournen rantabulevardia rullailtiin, takana näkyy myös Spirit of Tasmania alus, jolle ei tällä kertaa päästä

Armeijalla oli kai harjoituksia kun kopterit lensivät samassa muodostelmassa monta kertaa rannan yli. Huomaa myös kolmas "kopteri"!

Kaupunginjohtajan pallilla

Konserttisali missä ollaan mekin kerran käyty sinfoniaorkesterin konserttia katsomassa

Urut, jotka kuulemma ovat jossain määrin kuuluisat, mutta ainakin massiiviset ja kalliit.

Ihmiset kuvailemassa urkuja, joiden rakenteet ulottuivat moneen eri kerrokseen
Erään illallisen isäntämme Greg, ja juuri grillistä pyörimästä tuodut kanat. Allekirjoittanut näköjään katselee perunasalaattia himoiten :D Oli hyvää!!

Melbourne on ihana kaupunki, joten sen puolesta on hieman haikea olo lähteä täältä. Asuminenkin kimppakämpässä on tähän asti mennyt suht hyvin, mutta kyllä on vaan pikkuhiljaa alkanut tuntua, että meidän ikäisellä pariskunnalla täytyy jo olla oma koti ja omat säännöt... ajatus paluusta hostelli/hotelli/bed&breakfast -elämään on siis tällä hetkellä ihan mukava ajatus! Keipii lähti tälle illalle vielä katsomaan aussijalkapallomatsia, ja allekirjoittanut jäi kotiin bloggailemaan. On myös yritetty tässä jo vähän alustavasti pakkailla ja äsken vietiin kirpparille vaatteita, jotka ei enää pääse reissuun mukaan tällä erää.

Keipiin osoittamassa kohdassa meidän (kohta entinen) asunto

Tulevasta hieman myös. Ihan sen tähden, että sieltä Tasmanian asuntoautosta ei varmaan paljon bloggailla tai skypetellä kotiin... Saarireissun jälkeen palaamme vielä kahdeksi yöksi Melbourneen hostelliin 23.-25.3. jonka aikana hyvästellään vieraamme ja käydään viimeisenä iltana Bruce Springsteenin konsertissa. Sen jälkeen lennähdetään takaisin Townsvilleen, mihin itärannikon valloitus aiemmin tyssäsi ja sieltä matkataan reilun kolmen viikon aikana alas Sydneyyn. Sydneystä matka jatkuu Uuteen-Seelantiin, mutta näistä ja kaikesta itärannikolla nähdystä varmasti päivitellään blogiin matkan varrelta!

Ai niin, ja se piti myös ilmoitella että aussinumerot lakkaavat toimimasta 17.4. jälkeen ja vanhat suominumerot otetaan taas tuolloin käyttöön. 15.3. jälkeen puolestaan olemme taas osoitteettomia, eli enää ei kannata lähetellä rakkauskirjeitä tai muutakaan postia ;)

Palaamisiin viimeistään muutaman viikon jälkeen!

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

(Penkki)urheilua

Ja moro!

Taijettiin tuossa aiemmin mainostaa, että Melbourne on aikamoinen urheilukaupunki kulttuurihommien lisäksi. Sitähän on pitänyt erilaisia urheilutapahtumia käydä katsastamassa. Eikä nyt puhuta jääkiekosta eikä hiihtämisestä...

Krikettipeliä käytiin tarkastamassa heti tammikuun alusta. Pelinä kriketti ei kovin kummoisia innostuksen eleitä saanut aikaiseksi, mutta hyvä kokemus paikallispeli oli Melbourne Cricket Groundilla (MCG). TV:ssä krikettiä näkyi joulukuun lopun ja helmikuun alun välillä useana päivänä viikossa. Ja täytyi sitä nyt vähän tarkkailla, kun täällä asti oli talvea viettämässä. Tammikuussa oltiin myös muutamanakin päivänä paikalla katsomassa Australian Avoimia tennisturnajaisia ja erittäin hieno tapahtuma se oli. Tennispuiston infrastruktuuriin on investoitu paljon viime vuosina ja kyllä se katsojalle näkyykin. Voisi kuvitella, että yksi maailman parhaimmista tennisturnauspaikoista, kun ottaa myös huomioon sijainnin 5 minuutin ratikkamatkan päässä keskustasta ja Melbournen kesän sääolot.

Leppoinen puistokriketti menossa. Keipii kävi pelailemassa Superbowl-studion jälkeen poikien kanssa.

Melbournessa on yksi maailman suurimmista stadioneista, Melbourne Cricket Ground, jolla onkin hyvä käydä krikettiä, australialaista jalkapalloa tai rugbyä katsomassa. Keipii pyörähti krikettipelin lisäksi paikalla ihan opastetulla kierroksella sekä stadionin kellarissa kansallisessa urheilumuseossa. Nähtävää kierroksella riitti yhteensä neljäksi tunniksi, mutta onneksi museossa ei saanut ottaa valokuvia :)...


MCG:lle mahtuu yli 100 000 urheilufania paikalle.
Nurmen pinnassa tarkastuskierroksella.
Lehdistötilaisuuden kommentit menossa...
MCG:n piippuhyllyltä näkee mukavasti kaupungin keskustaan. Heti junaratojen takana näkyvät siniset tenniskentät ja Rod Laver Arena, jotka toimivat Australian Avointen pelipaikkana.
Täällä pelataan myös jalkapalloa (soccer), vaikka se ei suhteessa kovin suosittua olekaan verrattuna australialaiseen jalkapalloon tai rugbyyn. Keipii pyörähti katsomassa paikallisen tuttavan kanssa A-liigan paikallispelin Melbourne Victory - Melbourne Heart. Nopeatempoista, päästä päähän -tyyppistä viihdyttävää peliä oli tarjolla ja Victory otti nimensä velvoittaman 2-1 voiton yli 41 000 katsojan edessä.


Sieltähän se maali tuli!
Victoryn faneilla oli äänijänteet tallella koko ottelun ja muutamat savusoihdut paikalla huomiota herättämässä.
Erityisen suosittua Melbournessa on australialainen jalkapallo (Australian rules football, footy, Aussie rules), joka nyt ei kovin paljon meidän jalkapalloa muistutakaan. Pelissä on molemmilla joukkueilla 18 pelaajaa kerrallaan kentällä ja pelikentän muoto on jotakuinkin soikio. Pelipallokaan ei ole pyöreä, vaan muistuttaa enemmän amerikkalaista jalkapalloa. Pelin tarkoitus on tehdä mahdollisimman monta maalia, mikä tapahtuu potkaisemalla pallo maalitolppien välistä. Pelin aikana palloa saa kuljettaa millä tahansa ruumiinosalla ja samoin potkaista. Sääntöjä pelissä on jonkin verran, mutta kohtuullisen helposti ne pystyy opettelemaan. Varsinainen kausi täällä alkaa maaliskuun lopulla, mutta sitä ennen pelataan NAB Cup -turnaus, jonka ensimmäistä kierrosta kävimme katsomassa toissa viikolla. Vauhdikasta ja viihdyttävää urheilua se oli, täytynee mennä uudelleenkin! Ohessa lyhyehkö video edellisen kauden kohokohdista, josta saa jonkin verran käsitystä pelistä: https://www.youtube.com/watch?v=MjNH5H7sn3I.

Tuomari heittää pallon pelattavaksi.

Vapaapotku.

Ja toinen...

Innokkaat katsojat tällä kertaa melkein eturivissä.
Toinen suosittu "ei-niin-perisuomalainen" laji täällä on rugby, jota pyrimme myös näkemään jossakin sopivassa välissä. Ilmoitellaan sitten, kun sen aika on!

Ohessa vielä muutama urheilullinen kuva viime viikolta: ensimmäisessä näkymä keskustan kävelykadulta ja seuraavissa tunnelmia illalta, kun Keipii pyörähti aussikavereiden bändin levynjulkistajaisissa.

Päiväkävelyllä possun ja lampaan kanssa. Kukin tyylillään :)...
Lizard Punchin levynjulkistuskeikalla...
...melkeinhän se urheilusta meni!

Täältä tähän!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

White Night ja vähän muuta


Terve,

Eilen oltiin jopa puoleen yöhön asti ulkona - no huh huh ;)...Kaupungissa järjestettiin ensimmäistä kertaa "White Night", joka on Pariisista vuonna 2002 alkunsa saanut tapahtumakonsepti. Tällaisen valkoisen yön aikana on tarkoitus tuoda taidetta ja kulttuuria suurelle yleisölle, julkisilla paikoilla. Tänä vuonna osallistuvia kaupunkeja on 23, Melbourne mukana ensimmäisenä australialaisena kaupunkina. Keskustan pääkaduista osa oli suljettu ja vilinää riitti iltaseitsemästä aamuseitsemään. Järjestäjien mukaan yli 300 000 ihmistä oli saapunut katselemaan ja kuuntelemaan yön tarjontaa, ja siltähän se näyttikin. Ohessa linkki videoon, josta näkyy tunnelmia ympäri kaupunkia: The Agen uutinen.


Aloitimme illan hienolla sinfoniaorkesterin ulkoilmakonsertilla. Siitä jatkettiin kiertelemään yön tapahtumapaikkoja muualle keskusta-alueelle. Kuvia seuraa:

Piknik-tunnelmissa sinfoniaorkesterin ulkoilmakonsertissa, Myer Music Bowl.
Melkein saumaton panorama-kuva :)...
Valoshow NGV:n seinällä...

Sarjakuvien piirtoalue ja museon vesiseinämä, jossa piti käydä käsiä vilvoittelemassa

NGV:n sisäänkäynniltä

Paikallisen Eiffel-tornin juurella istuskeltiin hetki kuuntelemassa svengaavaa bändiä

Keskustaan päin suuntaamassa sillalla

Lisää valoja...

Federation squarella olisi saanut tanssia läpi yön erilaisia tansseja

Useisiin keskustan taloihin oli heijastettu erilaisia koristuksia...

Lasinsiruilla kävelyä katunäytöksessä

Värikästä menoa! Tuossa palatsissa voisi vaikka asua

Lisää värejä

Monot ripustettu roikkumaan

Matkalla kotiinpäin joenvartta pitkin

Joella kelluviin palloihin heijastettiin erilaisia ihmisten toivomia viestejä, mm. rakkaudentunnustuksia :)

Super Mariolla oli rytmi hallussa!

Muuta  lähiaikoina tapahtunutta:

Meillä kävi ikkunanpesijä! Yks aamupäivä säikähdettiin kun köydet kolahti yhtäkkiä ikkunaan ja miekkonen tuli kohta perässä:)

Nopeasti tuli ikkuna pestyä ja matkansa jatkui alaspäin..

St.Kildan rannalle menossa rötköttämään ja uimaan täydellisenä rantapäivänä

Kuvan oikeassa kulmassa melbournelaista miesten rantamuotia...


Semmoista asiaa tällä erää, palataan asiaan piakkoin!