keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Pikavisiitti Uruguayhin 10.–13.6.

Heissan!

Keskikesän terveisiä täältä Brasilian Paratyn rannikkokaupungista, neljän tunnin matkan päässä Rio de Janeirosta :). Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen palataan taas kuvioihin, vaikka ei ole reissuakaan jäljellä enää kuin kaksi viikkoa. Siis 2 viikkoa! Ei vaan uppoa tajuntaan, ei...

Tämän ja viime postauksen välissä on tapahtunut paljon, kun on muun muassa pyöritty kaksi viikkoa Argentiinassa ja nähty ystäviä ja vaikka mitä! Kuvat sattui nyt olemaan järkättynä kuitenkin ensin tästä visiitistä, joten siksi vähän väärinpäin tapahtuma-ajan suhteen mennään.

Käytiin siis Argentiinan ajan keskivaiheilla kolmen yön keikka Uruguayn puolella El Galope -nimisellä maatilalla ja Colonia del Sacramenton vanhassa kaupungissa. Lautalla pääsee kätevästi alle parissa tunnissa Buenos Airesista Coloniaan, josta otettiin sitten bussi maaseudulle El Galopeen. Paikka on siis maatilamainen hostelli tai bed&breakfast. Tilalla on hevosia, koiria, kissoja ja myös puulämmitteinen sauna, joka tietysti heti eka iltana illallisen jälkeen käytiin testaamassa! :) El Galopessa tarjotaan ratsastustunteja ja -reissuja aloittelijoille ja edistyneemmillekin. Tästä mahdollisuudesta Keipii ottikin ilon irti, allekirjoittanut tyytyi kuvaajan rooliin. Pääsin kyllä vielä lopuksi käymään hepan selässä kuvaushetkeä varten myös itse. Muuten keskityinkin enemmän kissojen ja koirien paijailuun ja rapsutteluun :) Ensimmäisen yön ajan oltiin paikan ainoat asiakkaat, toisena yönä paikalla oli myös yksi englantilaistyttö, mutta ei mitään ruuhkaa siis. Palatessamme Coloniaan totesimme, että pari yötä maalla tekivät terää ja olo tuntui rennommalta kuin pitkiin aikoihin. Rauhallinen päivä idyllisessä Colonian vanhassa kaupungissa ei toki rentoa tunnelmaa mihinkään vienyt! Seuraavassa kuvia reissulta:


EL GALOPE:

Meidän huone maatilalla. Kaikki taulut olivat paikan emännän itse maalaamia (hänellä oli hieno ateljee talon yläkerrassa).

Ensimmäisenä iltana saatiin juustofondueta illalliseksi salaatin kera. Fondue ei ole tyypillinen uruguaylainen ruokalaji muuten, paitsi tällä alueella jonne sveitsiläisiä muutti aikoinaan paljon.

Olohuonetta.

Talon isäntä kertoi saunan tarinaksi, että heidän poikansa oli kiinnostunut saunomisesta, lukenut sitten netistä ohjeet ja niiden perusteella rakentanut tämän saunan. Kiuas oli teetetty paikallisella sepällä. Aika hyvät löylyt siellä sai ja ikkunakin oli ulos, joskin lauteen sijoittelusta hieman liian lähelle kiuasta pitää antaa hieman miinuspisteitä :D.

Talon koirat Kira, Roko ja Tupak.

Lucifer-kisu viihtyi myös sylissä.

Kaikkia piti paijata vuorotellen ja välillä meinasi tulla vähän koirilla keskenäänkin kiistelyä siitä kuka saa olla rapsutettavana :).


Kävelylenkillä me jäätiin ihmettelemään lehmiä ja ne tuli ihmettelemään meitä.

Hienoja vanhoja autoja liikenteessä kylällä...


Syöttöhetki meneillään; ei meinanneet kaikki turvat mahtua samaan ämpäriin yhdellä kertaa.



Ihahahaa, hepo hirnahtaa!

Tässä haetaan englantilaistyylistä oikeaoppista ratsastusasentoa kieli keskellä suuta.

Hyvinhän se meni!


Janskukin pääsi (joutui) hetkeksi hevosen selkään kuvaussessiota varten.


Kynsien leikkuu eli manikyyri menossa. Pedikyyri säästettiin osaavampien henkilöiden suoritettavaksi...

Tupak & Jansku.

Toimistokissa asemissa.

Auringon laskettua kuukin tuli esiin.

COLONIA:

Ravintola Buen Suspirossa käytiin lounastamassa herkullisia tapaksia.









Majakalla auringonlaskua odottelemassa.




Pursiseuran ravintola Lola.

Vanhan kaupungin kujat, aukiot ja hienot vanhat autot veivät ajatukset välillä menneisiin aikoihin jonnekin elokuvamaailmaan...






Terveisiä Lealle Uruguaysta!


Passionhedelmää, dulce de leche:ä pähkinöillä ja kolmannen jätskimaun unohdin jo. Hyvää oli joka tapauksessa!

Koulubussi koulun edessä.

Hieno auringonlasku Colonia del Sacramentossa.

Pieni katamaraani kauempana oli meidän käyttämän Colonia Expressin paatti, jolla matkasimme takaisin Buenos Airesiin.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Manner-Chilessä 25.5.–1.6.

Hola!

Terveiset La Platasta ja Buenos Airesista, Argentiinasta! Täällä ollaan muutama päivä vietetty Janskun kavereiden, Irinan ja Martínin luona. Aika rauhallisesti ollaan otettu ja nyt oli sopivasti aikaa plokia päivittää...


Pääsiäissaarelta lenneltiin Manner-Chileen reilun neljän tunnin pätkä. Viikko vietettiin yhteensä Chilessä, viisi yötä pääkaupungissa Santiagossa ja pari yötä rannikkokaupungissa Valparaísossa. Ensimmäinen päivä oli aurinkoinen ja selkeä, jolloin kierreltiin kaupunkia. Sitten tulikin pari sadepäivää, jolloin vietettiin aikaa hostellilla, mitä nyt pesulassa, ruokakaupassa ja illallisella saatettiin käydä ulkona. Lämpötilat olivat selkeästi Pääsiäissaarta viileämmät eli hupparit ja takit tulivat tarpeeseen.


Kuvia Santiagosta

Majapaikkaa etsimässä Santiagossa lauantai-iltana. Ja aika helpollahan se löytyi, mitä nyt jopa vähän ohi ehdittiin kävellä. Tällä kertaa majailtiin rauhallisella asuinalueella vanhassa kaksikerroksisessa kivitalossa.
Paikallista perinneruokaa eli Pastel de Chocloa tilattiin heti ensimmäisenä iltana. Kyseessä makea, hieman puuromainen, "maissipiiras", jossa oli monenmoista tavaraa sisällä: ainakin kanaa, oliiveja, lihaa, rusinoita.

Metroaseman taidetta.

Vesi oli hävinnyt jonnekin joesta.


Mies pomputteli palloa ja jonglöörasi liikennevaloissa irtopesojen toivossa.
Käytiin tutustumassa paikallisen yliopiston (Universidad de Chile) oikeustieteelliseen tietekuntaan, kun sattui sunnuntaina olemaan jokin kulttuuripäivä ja eri museoissa, kouluissa yms. oli opastettuja kiertokävelyitä. Kaipa sitä jotakin siitä puolen tunnin espanjankielisestä selostuksesta ymmärsi :)...


Yliopiston aulassa soiteltiin.
Funicularilla lähdössä San Cristobalin kukkulalle.
Lounaalla kukkulan päällä rankan "hissimatkan" päätteeksi :D. Empanadakset ja makea juoma, josta sai lusikalla onkia maissia ja apriikooseja tms. kivihedelmää. Hyvää oli kyllä!
Santiagoa. Oli aika sumuinen päivä, joten näkyvyys ei liian hyvä ollut.
Neisyt Marian patsaalla patsastelemassa.
Kaupunkinäkymiä katsastamassa, kaveri oli väsähtänyt.

Suihkulähde ja jännä patsas.
Majapaikan läheltä löytyi värikkäitä taloja.
Puistossa oli esitykset menossa.

Mukavan aurinkoisen syyssunnuntain jälkeen tulikin vettä pari päivää putkeen. Välillä tietä ei olisi purosta erottanut.

Majoituttiin kahdessa eri huoneessa majapaikassamme. Kuvassa toinen niistä, parvekkeella varustettu kulmahuone. Erittäin miellyttävä ja rauhallinen hostelli oli, mutta viileä, kun lämmityksiä ei paljon ollut. Sisällä oli lähes yhtä kylmä kuin ulkona. Eli sanotaanko vaikka +15 astetta yöllä. Onneksi oli peittoja tarjolla!
Sateiden jälkeen selkeämpänä päivänä näkyi vuoristoon asti.

Valparaíson reissu

Päätettiin käydä viikon aika myös jossakin Santiagon ulkopuolella. Kohteeksi valikoitui muutamien suosituksien perusteella vajaan parin tunnin bussimatkan päässä ollut Valparaíson idyllinen satamakaupunki. Siellä meitä ilmat suosivat Santiagon sateiden jälkeen ja nautittiin mäkisen pikkukaupungin rauhallisesta tunnelmasta.


Bussiterminaalista lähdössä matkaan.
Katutaidetta.

Majapaikan katu.

Olikohan se tämä osoite...


Mäkisessä kaupungissa on osana joukkoliikennettä useita tällaisia funiculareita ("ascensor"), joita käytettiinkin useamman kerran helpottamaan matkaa ylös- tai alaspäin.

Ikivanha johdinauto 50-luvulta. Ihan tasaista kyytiä keskusta sai!

Pimeällä näkymiä katselemassa.


Aurinko nousemaisillaan, näkymä majapaikan ikkunasta. Keipiille tuli kiire ulos ja auringonnousua katsomaan, Jansku jäi nukkumaan :)...



Aurinko nousee vuorien takaa.

Päiväunet.

Ascensorille taas menossa.






Joukkue merileijonia päiväunilla betonin päällä. Aikamoinen ääni niistä lähti jossakin välissä, kun huutamaan alkoivat.

Markkinapaikan yksi lukuisista hedelmäkojuista. Oltiin paikalla ihan sulkemisaikaan.

Tällaisilla pikkubusseilla hoidettiin joukkoliikenne kapeita ja mutkaisia katuja pitkin ylös kukkuloille.


Valparaíson-keikan jälkeen meille ei paljon aikaa Santiagossa jäänytkään, koska lento Buenos Airesiin oli lauantaiaamuna jo klo 7:20. Neljän jälkeen siis jo herätystä paikalle...Noh, pieni kaupunkikävely ja illallinen ehdittiin sentään käydä.

Lauantain siirtyminen Santiagosta Buenos Airesiin ei Chilen päässä ihan täydellisesti mennyt, mutta Argentiinassa tilanne saatiin haltuun :). Ohessa otteet chileläisestä asiakaspalvelusta ja toimintatavoista:

Herättiin toki neljän jälkeen valmistautumaan lentokentälle siirtymiseen, mutta etukäteen tilattua taksia ei meinannut kuulua. 10 minuuttia tuntuu pitkältä ajalta odotella keskellä yötä, varsinkin kun hostellin pitäjä kertoi taksien yleensä olevan valmiina odottomassa jo viitisen minuuttia etukäteen. Noh, taksi saapui juuri, kun oltiin menossa avuliasta hostellimiestä herättelemään ja kentälle päästiin ajoissa. Seuraavaksi laukkuja jätettäessä paikallinen totaalisen hymytön leidi sijoitti meidät koneessa istumaan samalle riville, mutta vastakkaiselle puolelle konetta. Ja konehhan ei lähellekään täyteen tullut...huomattiin tämä vasta koneessa ja saatiin toki sopivat paikat vaihdettua. Seuraava pieni yksityiskohta tapahtui lentoaseman kahvilassa, kun kuluteltiin loppuja Chilen pesoja aamukahveihin. Laskua ei millään suostuttu tuomaan, vaikka tarjoilija aivan selkeästi huomasi pyynnön ja vielä suullaan elehti ymmärryksen merkiksi, "la cuenta? - si si...". Käytiin sitten tiskillä lyömässä pesoset tiskiin. Lennolle lähteminen oli myös oma episodinsa. Yhden kuulutuksen jälkeen suuri osa lennon matkustajista ehti lähes kymmenen minuuttia seisoa jonossa lähtöportilla (mehän ei siihen hommaan lähdetä, rauhassa istuskellaan kunnes jono on vetänyt loppuun :D...) alkuperäisen lähtöajan kynnyksellä, kunnes kuulutettiin, että lisätietoja lennosta tulisi kahdeksalta eli reilun puolen tunnin kuluttua. Matkustajat lähtivät tietenkin omille teillensä kävelemään, kuten Keipii myös. Noh, Janskun jäädessä istuskelemaan portin läheisyyteen tuli uusi kuulutus melkein heti ja ihmisiä alettiin ottamaan sisään koneeseen. Keipiin tullessa takaisin vajaan 10 minuutin kuluttua olimme lähes viimeiset paikalla olleet matkustajat, jotka koneeseen menivät. Pieni hetki paikkoja sitten säädettiin, saatiin helposti vierekkäiset paikat puolityhjässä osastossa ja odottelimme lennon lähtöä. Siitähän saatiinkiin odotella kolme varttia ja ilman ainuttakaan kuulutusta, mistä homma kiikastaa. Keipii kysäisi yhdeltä henkilökunnan jäseneltä, miksi odotellaan, ja vastaukseksi tuli, että muutama matkustaja puuttuu. Lopulta, kun matkaan päästiin, kapteeni kertoi, että oltiin odotettu siksi, että Argentiinan ilmatilassa oli turbulenssia. Eipä siis ihan yhteneväiset vastaukset olleet. Itse lento todellakin oli ensimmäisen tunnin osalta erittäin jännittävä, kun suhteellisen reipasta turbulenssi oli tarjolla. Muutama oikein mukavasti mahasta ottanut pudotus saatiin, mutta onneksi tilanne tasaantui, että saatiin tarjoilut paikalle :P...Loppulento meni mukavasti, laukut tulivat perille ja tullitarkastukset menivät erittäin sujuvasti Buenos Airesissa. Samoin kyyti oli mukavasti vastassa, joten onnellisesti päästiin Chilestä pois!


Valmiina koneessa istumassa, ja tästähän se odottelu vain jatkui.