sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Townsville (23.–27.10.)

Ja moro!

Eipä näytä tämä viestien kirjoittelu maistuvan ihan joka viikko, mutta jälkijunassa ollaan vielä mukana :).

Cairnsista päätettiin lähteä etenemään bussilla Townsvilleen, joka on pikkukaupunki Queenslandissa Koillis-Australiassa, 350km Cairnsista etelään. Greyhoundin bussikyyti oli suhteellisen mukavaa ja mutkatonta. Noin kuusi tuntia siinä kului evästaukoineen ja pysähdyksineen, mutta onneksi maisemat olivat välillä komeita ja toisaalta hyvä kirja auttoi matkan sujumisessa. Kaupungin linja-autoasema oli aika kaukana majapaikasta, mutta palveluun kuului haku hostellille, mikä meille tietysti passasi!

Puolivälin tauko menossa pätkällä Cairns-Townsville.

Townsvillessä ei sinänsä paljoakaan nähtävää tai tekemistä ollut, mutta rannat olivat hyvässä kunnossa ja miellyttäviä. Kaupungissa oli myös Castle Hill -kukkula, joka oli kaupunkilaisten keskuudessa suosittu lenkkeilypaikka. Siellä tulikin käytyä lenkillä parina iltana maisemia ihastelemassa. Rannalla pyörähdettiin usempaankin otteeseen ja uintikertojen lisäksi katseltiin kilpikonnia, jotka tulivat haukkaamaan happea meren pinnalle.

Veneitä Cross Creekillä.

Sihijuoman kylkeen oli painettu sopiva vuosilukuja. 

Mutta pistetäämpä kuvia nähtäville, niin ei tartte enempää kirjoitella!

 Paikalliselta The Strand -rantakadulta. Takana näkyy Magnetic Island, jonne ei tällä kertaa päästy.

Kilpparin selässä. Oikeat oliot, mitä nähtiin, ei ihan näin isoja olleet sentään :).

Yksi Townsvillen rantapätkistä.

Lämmintä vettä oli toki!

Siellä ne kilpikonnat uivat. Suurin taisi olla noin metrin mittainen, mutta pelkkä pää yleensä näkyi vain pinnalla.

Turisti.

Paikallisilla veijareilla tuli kiire veteen.

Taustalla Castle Hill, jolla oli miellyttävä harjoittaa liikuntaa.

Viimeisen päivän asemapaikka, suurin osa ajasta palmun varjossa toki, ettei kärähdä.

 Castle Hilliltä, joka varjosti kaupunkia loppuiltapäivästä.

Kukkulalla.

Välillä näin :).

tiistai 6. marraskuuta 2012

Cairns (4.10. – 22.10.)



Parempi myöhään kun ei milloinkaan :)...Brisbanesta siis lennettiin myöhään illalla Cairnsiin, jossa meitä jo odottelikin tilaamamme minibussikyyti hostellille. Ensimmäiset yöt yövyttiin Dreamtime Traveller’s Rest -nimisessä paikassa (koominen nimi!), hyvä hostelli kaiken kaikkiaan. Voimme kuitenkin suositella Cairnsista myös kahta muuta, vielä miellyttävämpää hostellia. Travellers Oasis ja Tropic Days olivat molemmat parhaimmistoa kaikista reissun aikana nähdyistä hostelleista! Näiden lisäksi majailtiin täällä vielä parissa muussakin paikassa, mutteivat ne yltäneet läheskään edellisten tasolle. 

Dreamtime ilta-auringossa.

Travellers Oasiksen sisäpiha.

Travellers Oasis.


Cairns kaupunkina oli pienehkö, leppoisa ja aurinkoinen. Siellä on helppo suunnistaa ja kaupungissa pystyi aika hyvin liikkumaan ihan kävellen etäisyyksien puolesta. Tekemistä ei sinänsä ole itse hirveästi auringonpalvontaa, ulkoilua ja syömistä tai juomista lukuunottamatta. Sen sijaan kaupungin ympärillä nähtävää riittääkin sitten paljon, kuten jo osittain edellisessä postauksessa esiteltiin. Cairnsin kaupungissa ei varsinaista uimakelposta uimarantaa ole (epämiellyttävä pohja, krokotiilit...), vaan meren rannalle on rakennettu laguuniksi kutsuttu iso uima-allas ja ranta-alue. Ympärillä on runsaasti puistotilaa ja yleisiä grillikatoksia, ja varsinkin viikonloppuisin paikka kuhisikin paikallisia perheitä aurinkoa palvovan nuorison ja reppuressailijoiden lisäksi. Sää Koillis-Australiassa reilun parin viikon aikana oli erittäin otollinen. Kuiva kausi oli vielä menossa, joten lämpimiä ja aurinkoisia päiviä riitti. Toki välillä oli tuulistakin.


Cairnsin Esplanade-kävelykatu rannalla.
 
 Ei niin houkutteleva uintipaikka, mutta maisemat muuten ok.

Satamasta sai vuokrata veneitä.

Kapteeni Koukku näyttää tietä.

Cairnsin Laguunilta.

Cairnsia illalla.

Laguuni illalla.

Cairnsin Esplanade-puistossa järjestettiin kaikille avoimia liikuntatapahtumia lähes joka päivä. Käytiin zumbassa :).


Cairnsistä tehtiin tosiaan siis kolme eri reissua: Yksi oli viiden päivän autoreissu, josta kirjoiteltiin edellisessä postauksessa, toinen oli reissu Kurandaan, taiteilijakylään keskellä sademetsää ylhäällä rinteillä ja kolmas oli päiväreissu merelle ja riutoille snorklailemaan.


Kurandaan pääsee joko Skyraililla (gondolihissin tapainen), näköalajunalla tai ihan tietä pitkin autolla. Suosituinta on kuitenkin ottaa Skyrail ylös ja Scenic Railway eli juna alas, kuten päädyimme itsekin tekemään. Kurandan kylä ylhäällä rinteillä oli sinänsä ihan herttainen, mutta aika turistipesäke loppujen lopuksi. Kylässä on muutamia erilaisia markkinoita, paljon ihan kohtuuhintaisia ravintoloita sekä muutamia erilaisia elukkatarhoja. Teimme siellä kivan jokiristeilyn, jolla nähtiin mm. makeanveden krokotiileja ja kilpikonnia, sekä kävimme muutaman erilaisen kävelyreitin ympäristössä. Käynti Kurandassa on hyvä päiväreissu, jota voidaan kyllä suositella. Reissun kohokohdat olivat erityisesti matkat molempiin suuntiin erinomaisilla näköaloilla ja miellyttävillä kulkupeleillä.


Gondoleissa menossa sademetsän päällä ylös Kurandaan.


 Sky Railista näki hyvin merelle.
 
Turisti ja kartta.

Näköalapaikalta näkyi taustalla juna, jolla myöhemmin iltapäivällä matkustettiin, sekä vesiputous, joka ei kuivalla kaudella kovin kummoiselta näyttänyt.

Jokiristeily.

 Paatista pystyi hyvin seuraamaan myös Sky Railin menoa.
 
Krokotiili nauttimassa aurinkoisesta päivästä.

Paikallinen joen asukki eli Mr Kilppari.

Kurandan juna-asemalla.

 Tällä mentiin.

Vanhan ajan tunnelmaa junamatkalla.

Juna matkaamassa rotkon yli.


Cairnsin edustalla maailman suurin koralliriutta eli suuri valliriutta (The Great Barrier Reef) on suhteellisen lähellä rannikkoa, joten sieltä on suosittua tehdä päiväretkiä snorklailemaan ja sukeltelemaan riutoille. Päivää ennen lähtöä kaupungista käytiin mekin sitten Passions of Paradise -nimisellä katamaraanialuksella päiväreissulla. Tämä aktiviteetti jäi näin loppumetreille, koska Cairnsiin sattui paljon tuulisia päiviä edeltävälle viikolle, eikä snorklailu tai merellä olo tietenkään silloin olisi ollut niin miellyttävää. Reissun hintaan sisältyi meillä kaksi eri snorkaus-/sukelluspaikkaa ja pysähdystä, lasipohjaveneellä ajelu Michaelmas Cay:n  lähellä ja aamiainen, lounas ja iltapäivätee sekä 10 taalan arvoiset drinkkilipukkeet. Päivä oli sopivasti puolipilvinen ja tuultakin oli sopivassa määrin ettei ollut liian kuuma. Sukeltamista ei kuitenkaan vielä testattu.

 Tällä paatilla vietettiin päivä merellä.

Lasipohjaveneestä ihmetellään meren eläviä.

 Michaelma's Cay, korallin päälle muodostunut saari.

Matkalla meren ihmeitä pällistelemään.

Sinne vaan!

Monenlaista värikästä elämää näkyi pinnan alla.

 Veneen etuosassa oli hyvä nauttia paluumatkasta (vähän siinä kastui toki...).




Cairnista matka jatkui bussilla rannikkoa alaspäin Townsvillen kaupunkiin, josta seuraavalla kerralla tarjoamme otoksia. Ja terveisiä Melbournesta, jossa tänään tiistaina on Melbourne Cup -laukkakilpailujen vuoksi vietetty vapaapäivää!