perjantai 19. heinäkuuta 2013

Rio de Janeirossa 18.–20.6. ja 27.6.–1.7.



Iguazun putouksilta siirryimme kohtuullisen sujuvasti vilkkaaseen Rio de Janeiron kaupunkiin, jossa yhteensä reilu viikko vierähti kahdella eri kerralla. Näiden kertojen välissä kävimme maakuntamatkalla vielä nimeltä mainitsemattomilla paikkakunnilla...

Oleilu Riossa alkoi heti jännittävästi matkalla lentokentältä majapaikkaan, kun ”hieman jo höppänä” taksikuski meinasi pariin otteeseen ajaa kolarin rauhallisen klassisen musiikin soidessa auton stereoista. Tämä taisi olla onneksi jännittävin momentti vierailun aikana. Koko vierailun ajan Brasiliassa oli sopivasti menossa jalkapallon MM-kisojen ”esiturnaus” Confederations Cup, mikä näkyi kohtuullisesti katukuvassa, mutta erityisesti suurten mielenosoitusten kautta. Brasilialaiset innostuivat ihan tosissaan osoittamaan mieltä ja mellakoimaankin vierailumme aikana. Useat sadat tuhannet kansalaiset valtasivat katuja Riossa ja muissakin suurissa kaupungeissa useina päivinä. Protesteista uutisoitiin laajalti Suomessakin. Vaikka mielenosoitukset alkoivat varsin maltillisesta bussilippujen hinnankorotuksesta (joka peruttiin myöhemmin) ilmeisesti eniten brasseja risoivat korkea verotus, hallinnon korruptoituneisuus ja massiiviset investoinnit jalkapallostadioneihin vuoden 2014 MM-kisoja varten kuin myös vuoden 2016 kesäolympialaisten hankkeet. Ei päätetty lähteä mieltä osoittamaan, kunhan majapaikan terassilta ja huoneesta kuunneltiin väkijoukon ääniä, laukauksia ja helikoptereiden surinaa. Pieni kokemus mielenosoituksista saatiin myös metromatkalla jalkapallostadionilta keskustan läpi majapaikalle, kun metrojuna oli pysähdyksissä parisenkymmentä minuuttia ja ulkoa kuului reilusti mekkalointia ja laukauksia. Parinkymmenen poliisin tultua metroon matka sai jatkua.

Espanja-Tahiti -peliin menossa.


Ensi vuoden MM-kisojen maskotti ja toinen "maskotti" :).

Paikalliset veijarit lämmittelemässä illan mielenosoitusta varten...


Espanja-Tahiti 10-0. Pelin voittajasta ei epäselvyyttä ollut, mutta mahtava tunnelma stadionilla oli, kun yli 70 000 katsojaa hurrasi aina, kun tahitilaiset saivat edes jonkinlaisia onnistumisia.

Aika tyypillinen näkymä keskustassa mielenosoitusten aikoihin: toimistotaloja oli verhoiltu vanereilla tuhojen ehkäisemiseksi ja peittelemiseksi.

Soitto kotiin tästä näin?

Riossa riitti paljon nähtävää ja tehtävää. Ilmat olivat lämpimät, mutta upeilla rannoilla käytiin lähinnä vain nopeahkosti pyörähtämässä, kun juuri niinä päivinä sattui olemaan pilvisempää kun liikenteessä oltiin rannoilla. Tutustuttiin muun muassa Corcovadon vaikuttavaan Kristus-patsaaseen, Sokeritoppavuoreen, Ipaneman ja Copacabanan rantoihin, eri alueisiin kaupungissa sekä tulevien jalkapallon MM-kisojen loppuottelupaikkaan, Maracanan stadioniin, jossa näimme Espanja-Tahiti-pelin. Ruoka oli maittavaa ja ihmiset ystävällisiä. Mitenkään erityisen halpa maa Brasilia ei ole ja espanjaa eivät ihmiset puhu muun Etelä-Amerikan tapaan, mutta eipä se menoa liiaksi haitannut!

Näkymää kaupunkiin Corcovadon Kristus-patsaalta.

Pilvien yläpuolelle päästiin...



Corcovado.



Catedral Metropolitana do Rio de Janeiro.

Betonikirkko on vaikuttava sisältä.


Kunnon bunkkeri.
Näkymä majapaikkamme kattoterassilta, keskimmäisellä kukkulalla Corcovadon patsas.




Toinen suosittu ja kuuluisa Rion nähtävyys, Sokeritoppa-vuori, keräsi muutaman muunkin turistin aurinkoisena viikonloppupäivänä. Tässä vaiheessa jonotus oli jo yli puolivälissä - sentään...

Huipulla tuulee.

Sokeritopalta pystyi seuraamaan lentokoneiden nousuja ja laskuja läheiselle kentälle.

Siellähän se toppa näkyy!

Moro!


Copacabanan rantaa taustalla.

Myös tällaisia apinaveijareita asustelee topalla.


Kuva yleisön pyynnöstä ;).




Eipä ollut paljon pelaajia Ipaneman rannalla pilvisenä päivänä - missä pallo, missä pelikaverit?


Confederations Cupin loppuottelua Brasilia-Espanja seuraamassa. Brassit hoitivat tyylikkäästi peli 3-0!

Copacabanan rannalla ei liikaa asiakkaita kiertelevillä myyjillä ollut..


Niin...tässä se lopullisesti meni, hienot kahdeksan vuotta toimi kolhuista huolimatta!


Aivan! Ollaan jo reilu viikko Suomessa lymyilty, mutta pyritään silti näitä matkamuistoja tähän plokiin täydentelemään. Eli saa käydä kurkkaamassa vielä uudelleenkin, josko oltaisiin maltettu vielä lisää Brasiliasta ja Espanjasta mainita. Ja se Uusi-Seelanti ;)...

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Iguazun putouksia ihmettelemässä 16.–18.6.

Hola!

Se on nyt siihen pisteeseen asti meidän reissu edennyt, että viimeistä iltaa Madridissa vietellään...Aku Ankan auton rekisterikilven mukainen reissupäivä numero 313 koittaa huomenna ja takaisin Suomeen ilmojen tie vie :). Nopeastihan se 10,5 kuukautta sujahtaa näin jälkikäteen muistellessa.

Ajateltiin päivittää vielä hieman matkamuisteloita tänne pakkauksen ja myöhäisen illallisen odottelun lomassa. Tuli sopivasti ukkoskuuro, että joutunee hieman odottelemaan...Saapa nähä, mahtuvatko kaikki tavarat mukaan. Jotakin pientä vaatevaraston täydennystä Madridissa yritettiin saada aikaiseksi ja jollakin tasolla onnistuttiinkin.

Mutta mutta...Buenos Airesista jatkettiin parin tunnin lennolla Iguazun putouksia ihmettelemään pariksi päiväksi. Yksi maailman suurimmista putouksista sijaitsee Argentiinan ja Brasilian rajalla ja molempien maiden puolelta pääsee valtavia vesiryöppyjä ihastelemaan. Näinhän me tehtiinkin ja mahtavat olivat maisemat ja todella lähelle pääsi putouksia ihastelemaan. Joskin ei ehkä loppuun asti tullut ajateltua majapaikan valintaa, kun lennot olivat Argentiinan puolelta mutta (sinänsä erittäin miellyttävä) majoitus varattiin Brasilian puolen kaupungista. Niinpä parin päivän aikana ylitettiin raja neljä kertaa ja keräiltiin passeihin leimoja :). Meillä oli argentiinalainen luottotaksikuski, joka ystävällisesti (sopivaa korvausta vastaan toki) ajelutti meitä lentokentän ja putousten väliä, hoitaen sujuvasti myös rajamuodollisuudet ilman jonotuksia. Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin Argentiinan puolella putouksiin käytännössä koko päivän verran ja seuraavana päivänä oli taas Brasilian vuoro. Tämä osuus hoitui hieman nopeammin ja ehdimme sopivasti puolipäiväretken jälkeen Argentiinan puolelle lentokentälle hyppäämään iltakuuden koneeseen kohti Rio de Janeiroa. Ajoitus osui aika nappiin tällä kertaa, sillä aika pian lähtömme jälkeen alkoivat runsaat sateet ja joki tulvi niin, että puisto jouduttiin sulkemaan. Ilmeisesti myös osa kävelysilloista, joilla käveltiin, meni osittain tulvaveden mukana.

Perinteisesti tuhansia sanoja kuvien muodossa tästä näin, aika monta tulossa kun ei osannut karsia!


Iguazun putouksia Argentiinan puolelta

Aluksi oli harmaa päivä ja kevyttä tihkusadettakin saatiin. Mutta onneksi pääsi pienjunalla ajelemaan muutamaan otteeseen :D!


Ihan Garganta del Diablon eli paholaisen kurkun viereen pääsi tosi lähelle ihmettelemään.


Tällaisia coati-veijareita puistossa riitti. Erittäin innokkaita kavereita pääsemään osalliseksi ruoasta ja juomasta.

Hups.










Käytiin kastumassa veneajelulla putousten vieressä!




Hienoja perhosia oli paljon putouksien lähettyvillä.
No, ei ihan paras panorama :)...


Näkymiä Brasilian puolelta seuraavalta päivältä



Kuvassa näkyvät kävelysillat saivat kyytiä pian lähtömme jälkeen.






Värikkäitä perhosia löytyi runsaasti myös rajan toiselta puolelta.