maanantai 18. helmikuuta 2013

Helmikuista menoa Melbournessa

Kesäkaudella Melbournessa on ollut runsaasti erilaisia tapahtumia, joissa on yritetty käydä uusia kokemuksia hakemassa, sivistämässä itseämme tai ihan vain nautiskelemassa tunnelmista. Kuten ehkä aiemmin jo ollaan mainittu, Melbournea pidetään Australian kulttuurin, taiteen ja urheilun "pääkaupunkina". Janskulla on ollut nyt hieman vähemmän työtunteja kuin joulun aikaan, joten aikaa on jäänyt enemmän muihinkin aktiviteetteihin. Muutamien viime viikkojen aikana ollaankin käyty muutamissa kulttuuri- ja urheilutapahtumissa.

Heti helmikuun alussa päästiin paikallisen asukin kolmikymppisiä juhlistamaan Bowls-klubille. Bowls on jossain määrin petanquen ja curlingin sekoitus, jota pelailevat klubeilla lähinnä eläkeläiset. (Teko)nurmella tai muulla soveltuvalla alustalla pyritään vierittämään omia palloja mahdollisimman lähelle pienempää maalipalloa. Haasteellisen Bowls-pelistä tekee sekä yleensä pitkä välimatka maalipalloon heittopaikalta ja erityisesti heitettävien pallojen painotus. Jos palloa heittää suoraan eteenpäin, se lähtee kaartamaan jommalle kummalle suunnalle riippuen siitä, miten palloa pitää kädessä.

Eräänä helmikuun iltana pääsimme pitkän aikomisen jälkeen katsastamaan Shakespearen kuuluisa näytelmä Romeo & Juliet, jota täällä on perinteisesti esitetty kesäaikaan kasvitieteellisen puutarhan puistossa. Paikalle sai tuoda omat piknikeväät ja -varusteet, joten perjantai-illan näytöksessä näkyikin reiluja kattauksia. Välillä Shakespearen aikainen englanti meni hieman yli ymmärryksen, mutta mukana pysyi, kun juonen tiesi jo etukäteen. Toinen teatterielämys oli puolestaan rock-musikaali HAIR, joka myös käytiin katsastamassa, ihan sisätiloissa kylläkin. Hippiaiheinen spektaakkeli oli ajoittain sekavahko, mutta tunnelma oli silti katossa koko esityksen ajan pienehkössä teatterissa. Tällä viikolla yritämme päästä katsomaan Melbournen sinfoniaorkesterin ilmaista ulkoilmakonserttia, joita järjestetään yhteensä neljä kappaletta.

Janskun tyylinäyte Bowls-pelissä.

Keipii vuorossa.
Romeo & Juliet alkamassa kasvitieteellisen puutarhan kesäteatterissa.
Iloisella mielellä HAIR-musikaaliin menossa, hippikukka hiuksissa :).
Toissa sunnuntaina St Kildan rannan tuntumassa järjestettiin iso ilmaisfestivaalipäivä, joka huipensi koko viikon kestäneen St Kilda Festivalin. Muina päivinä paikalle emme menneet, mutta sunnuntaina olimme osa noin 400 000 hengen kävijämäärästä. Musiikkitarjontaa oli monenmoista ja väki tungeksi autoliikenteeltä suljetuilla kaduilla.

St Kilda Festival Sunday

Acland Streetin kuhinaa, ilman autoja ja raitiovaunuja.

Paikalle oli pystytetty myös huvipuistolaitteita, mutta eipä lähdetty tällä kertaa kyytiin.

Yleisöä nauttimassa päälavan musiikista hieman kauempana rinteellä. Huomioi taivaalla kirjoittava lentokone.

Festivaalilippu.

Espanjalaisvaikutteinen bändi nosti tunnelman korkealle.

Rantaa ja päälava ilta-auringossa.

Aussit osaavat ottaa ilon irti tällaisista tapahtumista kesäkeleillä.

Kiinalaista uutta vuotta vietettiin myös Melbournessa näkyvästi. (Myös) täällä aasialaiset ja heidän jälkeläisensä ovat hyvin edustettuina...Ohessa kuvia lähinnä toissa sunnuntailta, joka taisi olla juhlallisuuksien pääpäivä täällä. Keipii kävi tarkastamassa kaupungin menoa, kun Jansku oli töissä iltapäivällä. Ilotulituksia oli parina päivänä, mutta niistä ei mainittavia otoksia kertynyt.

Lyhdyt koristivat joenvarren kävelykatua kiinalaisen uuden vuoden aikaan.

Naapurikorttelin tunnelmaa.

Keskustassa riitti väkeä ihmettelemässä menoa.

Kaupungilla liikkui useita kulkueita, joissa miehet tanssivat lohikäärmepuvun sisällä ja rytmiryhmällä oli kova meteli päällä. Show'n lopuksi pistettiin papatteja paukkumaan niin, että korvat piti sormilla tukkia.

Papattimattoja oli reilun pituinen paketti, rätinää riitti!
 
Miehet puvun alla toistensa olkapäillä.

Iso lohikäärme.

Hedelmät maistuvat.

On täällä myös pidetty yllä suomalaista ruokakulttuuria leipomalla laskiaispullia ja korvapuusteja! Tulivat tällä kertaa pari päivää laskiaisen jälkeen, mutta maistuivat hyvältä myös ystävänpäivänä.

Leipuri käy käsiksi taikinaan.




Nyt kun kulttuuriaiheista on tarinoitu, niin mainitaan tähän loppuun, että pitkästä aikaa ollaan käyty katsomassa pari elokuvaa myös elokuvateatterissa. Django Unchained ja Life of Pi olivat molemmat mielestämme todella hyviä. Suosittelemme!

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää teille!

Sehän on 14.2. eli ystävänpäivä tänään...lämpimät toivotukset ja terveiset kaikille ystäville tähän väliin :)!

Päivän teemaan soveltuva kuva: lentokone kävi viime sunnuntaina piirtämässä taivaalle komean sydämen St Kildan ilmaisfestivaaleilla.


Täällä ja monissa muissakin maissa Suomen ulkopuolella päivän nimi on "Valentine's Day", mikä saattaapi sitten tarkoittaa vähän muutakin kuin pelkkää "ystävää"... Näyttäisi luotettu käännöstoimistoni tarjoavan termejä "mielitietty", "ihastus", "heila". Suomessa on otettu sitten vähän erilainen käännös :D. Mutta eipä siinä mithään!

Täällä meikäläisellä olisi tarkoitus leipoa laskiaispullaa iltapäivän kunniaksi. Jansku on neljään asti töissä ja taitaapa olla, ettei pullat ihan siihen mennessä valmistu. Mutta jos nyt edes taikina. Mitenköhän käypi paikallisen kuivahiivan kanssa...

tiistai 29. tammikuuta 2013

Pieni autoreissu ja muuta mukavaa

Hellurei-hellurei,

On nyt niin kova putki päällä, että kirjoitellaampa sitten :). Sopivasti tässä on aikaa ennen kuin mennään tuohon naapurin elokuvateatteriin katsastamaan teos nimeltään "Life of Pi", ihan 3D-laseilla. Mitähän lie nekin ;)?

Eipä nyt muisteta tässä, kuinka paljon ollaan meidän työhommista mainittu aiemmin eli lyhyt päivitys seuraa...Tarkoitushan meillä on ollut Melbournessa asustella joitakin kuukausia ja samalla tehdä hieman töitä henkensä pitimiksi ja päivien täytöksi. Noh, Jansku on nyt joulukuun alkupuolelta alkaen palvellut läheisessä kauppakeskuksen kahvilassa. Hommat ovat maistuneet vaihtelevasti, ja ovatpahan ainakin vaihtelua Suomessa harrastettuihin toimistohommiin. Keipiin työskentely ei ihan niin menestyksekästä ole ollut - liekö karvainen naama pelottanut potentiaalisia työnantajia ;). Pienen henkilöstövuokrausfirman kautta joulukuussa ja tammikuun alkupuolella tarjottiin sekatyömiehen hommia, lähinnä muuttofirmalle työskentelyyn. Työpäiviä ei kuitenkaan hirveästi ollut poislukien yksi täysi tammikuun työviikko. Joulun aikaan pari viikkoa oli ihan tyhjää töistä. Meinaahan se tylsää olla, jos Jansku painaa hommia ja ukko pyörittää päivät peukaloita! Noh, eipä siinä mittään muuten, mutta kun ihan kaikista tunneista ei edes rahoja saanut ja lisäksi ilmestyi selittämättömiä pidätyksiä palkasta, niin eipä tarvitse enää sille firmalle töitä tehdä. Katotaampa, miten tilanne kehittyy!

Viime viikolla vuokrattiin Janskun nelipäiväisen miniloman kunniaksi auto ja suunnattiin pariksi päiväksi kohti kaakkoa. Tällä kertaa mittariin tuli 650 km ja matkan varrella nähtiin paljon eri rantoja, luonnonpuistoa, satoja lehmiä maaseudulla, muutama kenguru, kukkuloita ja paljon metsää. Aluksi kierrettiin Phillip Island, joka on erityisen kuuluisa pikkupingviiniparaatistaan iltaisin. Kyseistä show'ta ei jääty katselemaan tällä reissulla, kun aiemmalla reissulla (ja eläintarhassa) jonkinlaista tuntumaa näihin otuksiin jo saatiin. Saarella oli hienoja rantoja ja yhdellä niistä vietimmekin iltapäivän. Tämän jälkeen ajelimme Fosterin kyläpahaseen yöpymään ennen seuraavan päivän tutustumista Manner-Australian eteläisimpään osaan, Wilsons Promontoryn kansallispuistoon. Siellähän sitä olikin luontoa kerrakseen nähtävillä. Perjantai oli sään puolesta vaihteleva ja vaikka uimaan päästiinkin, rannoilla ei liiaksi aikaa jääty viettämään. Yksi mielenkiintoisimmista pysähdyspaikoista oli "Squeaky Beach", jolla kvartsihiekka "vinkui" mukavasti kun tepasteli rannalla menemään.

Phillip Islandin rannikkoa.

Taustalla näkyvillä kallioilla majailee hylkeitä ja lintuja paikalla oli tuhansittain.
Limonaati maistui auringonpaisteessa.
Yhdellä Wilsons Promontoryn lukuisista luontopoluista.

Ei menty kalaan tällä kertaa.
Neito, kaara ja kansallispuiston maisemaa.

Näissä kohteissa kärpäset ja paarmat olivat varsin aggressiivisella tuulella...

Maisemia ihastelemassa.

Victorian osavaltiossa on riehunut viime aikoina maastopaloja, joten eipä kehoiteta tulitikkuleikkeihin.
Tidal Riverin leirintäalue oli tupaten täynnä lomalaisia, mutta grillipaikalla ei pilvisenä päivänä tungosta ollut. Käristeltiin herkullisen fish&chips -annoksemme loppupuolikas edelliseltä päivältä.
Matkalla Tidal Riverin uintipaikalle.

Ei tungosta rannalla.

Hyvä oli sopivan kokoisissa aalloissa vähän kellua!
Lakupiiput maistuivat Wilsons Promontoryn kansallispuistossa uinnin jälkeen! Kiitokset jälleen Johannalle toimituksesta :D.
Squeaky Beachilla tuulisissa olosuhteissa.
Picnic Bayn komea ranta.
Sandy Pointin rantaa matkalla takaisin Melbourneen.


Lauantaina 26.1. täällä vietettiin paikallista kansallispäivää, "Australia Day:tä". Kyseistä päivää halusimme viettää Melbournessa, joten autoilu sai tällä kertaa jäädä kahteen päivään. Australia Day:tä lähdimme juhlistamaan Keipiin vaihtarikaverin Gregin ja vaimonsa Meganin uuden talon tupaantulijais-grillajaisiin. Siellähän se iltapäivä mukavasti menikin rillaillessa. Jutusteltiin mukavia ja heiteltiin pingispalloa muovikuppeihin: palkkioksi onnistuneista heitoista vastapuolen joukkue sai kunnian tyhjentää kyseisen kupin sisällön.

BBQ & Housewarming.
Pelit käynnissä!

Tyttöjen vuoro!

Ryhmäpotretti, talon isäntä keltapaitaisen Keipiin vieressä.
Sunnuntaina saatiin vielä jännittää Australian Avointen tennisturnauksen miesten finaalia. Kahden viikon rautaisannos tennistä on nyt sitten ohi. Loppujen lopulta ykköseksi sijoitetut voittivat sekä miesten että naisten kaksinpelit, kolmatta ja toista kertaa vielä peräkkäin. Ei siis kovin uutta tällä rintamalla...

Tennisfinaalia keskustan Federation Squarella seuraamassa.
Porukkaa riitti katsomassa Murrayn ja Djokovicin loppuottelua täällä ja muuallakin.

Jansku Yarra-joen sillalla täysikuun valossa.

Tällaista tällä kertaa, lähdemmä nyt eläviin kuviin!


maanantai 28. tammikuuta 2013

Rantailua, rentoilua ja kotoilua

Tälle illalle runosuoni näköjään sykkii, niin pukataan nyt vielä toinenkin postaus samaan syssyyn!

Samalla muuten seuraan telkkarista parhaillaan Brisbanessa ja muualla Queenslandin osavaltiossa meneillään olevaa tulvauutisointia. Tilanne alkaa olla siellä aika vakava ja monet ihmiset ovat jo menettäneet kotinsa ja kaiken veden mukana, joten toivottavasti tilanne helpottaa pian. Täällä Victorian osavaltiossa ei onneksi tuommoisia ongelmia ole vielä ollut, eikä toivottavasti tulekaan. Sen sijaan on ollut maastopaloja, mutta toistaiseksi ei ihan Melbournen lähellä...

Mutta, tapahtumien kiertämisen ja töissäkäynnin lisäksi täällä Melbournessa on siis pitänyt välillä myös levähdellä kotona, rentoilla leffaillan kera, viettää aikaa kavereiden kanssa ja löhöillä rannalla (ettei rusketus pääse täysin katoamaan). Seuraavassa kuvia joulu- ja tammikuulta erinäisistä tilanteista.

Salaattia kokkailemassa kämppisten kanssa tennispelin jälkeen.

Erään illan auringonlasku parvekkeelta kuvattuna.

Keipii suoritti työhommien takia ns. white card:in eli valkoisen kortin, jota vaaditaan kaikilla rakennustyömailla oleskeltaessa.
Port Melbournen rantaa, josta lähtee myös matkustajalaiva Tasmaniaan.

St. Kildan rannan tuntumassa oli markkinat, joilla käytiin myös pyörähtämässä.

Port Melbournen rantabulevardia.

Käytiin ulkoilmaleffassa St. Kildan rannalla. Lämpöä oli ollut päivällä +40, mutta pimeän tultua kuumuus ei enää haitannut.

Elokuva alkoi, kun aurinko oli laskenut ruudun taakse merelle kello yhdeksän aikoihin.

Auringonlasku St. Kildan rannalla.


Päiväreissu Brightonin rannalle.

Maisemaa Melbourneen päin, keskustan talot näkyvät taustalla.

Brighton beach on tunnettu värikkäistä rantamökeistään.


Siellä oltiin!

Monikansallinen seurue kahvittelemassa markkinoilla. Edustettuna Suomen lisäksi Unkari, Irlanti, Etelä-Afrikka ja Saksa.

Pictionarya pelattiin piirtämällä.

Tornia rakennettiin myös, ja päästiin ns. professionaalitasolle eli yli 35 kerrosta!

Illallis/peli-iltaa kavereilla ennen Uutta Vuotta.

Meidän talo Janskun työmatkalta kotiinpäin tullessa kuvattuna.

Katumusisointia keskustassa.

Lopuksi vielä yksi kaunis auringonlasku taas parvekkeelta...